Miika Nousiainen: Metsäjätti

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Metsäjätti, 2011
Otavan Kirjapaino Oy, 2011
286 sivua

Miika Nousiainen teki sen taas! Metsätaloudesta hengittävä perähikiä vaneritehtaineen kuulostaa kuivalta romaanin aiheelta. Nousiaisen kynästä se ei kuitenkaan sitä ole.

Pasi Kauppi on Helsinkiin opiskelemaan lähteneitä Törmälän kasvatteja. Nykyään hän työskentelee kansainväliselle Metsäjätille, ja kotona miestä odottaa raskaana oleva Emilia-vaimo. Tuoreena ylioppilaana kotikylänsä pölyt karistanut Pasi vannoi, ettei enää palaa Törmälään. Nyt hän saa kuitenkin tehtäväkseen hoitaa entisen kotikylänsä vaneritehtaan yt-neuvottelut.

Törmälään palatessaan Pasi kohtaa monet vanhat kasvot ja unholaan vaipuneet muistot. Janne Lahtinen on yksi Pasin Törmälään jääneestä kaveriporukasta. Mies työskentelee vaneritehtaalla yhdessä lukemattomien muiden entisten kavereiden kanssa. Janne suhtautuu vanhaan kaveriinsa ja tälle annettuun tehtävään maltillisesti, maltillisemmin kuin moni muu törmäläläinen.

"Palaan kotipaikkakunnalleni kasvottoman suurpääoman edustajana. Se siellä eniten hiertää. Moni on ollut tehtaalla töissä kolmekymmentä vuotta. Tehdas on aina käyttänyt valtaa, mutta ennen se otti myös vastuuta, ja patruuna antoi omistajuudelle kasvot."

Vice President, new business development. Jo käyntikorttiin painettu titteli viestii Törmälän pojan kasvaneen vinoon. Kauppakorkeakoulu ja Helsinki ovat tehneet Pasista törmäläläisten silmissä hienostokermaa. Miehen BMW:kin tuntuu liian isolta iso Törmälään. Keskellä irtisanomissekamelskaa Pasin yksityiselämä saa ikävän käänteen.

Mielenkiintoisen elementin muodostaa Pasin ja Jannen vuorottelu kertojina. Törmälän elämää ja irtisanomisuutisia seurataan siten paitsi pomoportaan myös tehdastyöläisen näkökulmasta. Hahmojen elämäntavan ja -katsomuksen erot näkyvät kerronnassa, joka on kevyttä, mutta yhtä aikaa vakavahenkistä.

Metsäjätti ei nojaa samalla tavalla huumoriin kuin Nousiaisen kaksi aiempaa teosta. Pidin kovasti Vadelmavenepakolaisen ja Maaninkavaaran satiirimaisuudesta, mutta Metsäjätti todistaa, että Nousiainen osaa vangita lukijansa ilman suurempaa huumoriakin.

"Perheiden tuloerot näkyivät korvalappustereoiden käyttötavassa, sillä patterit olivat kalliita. Kelaaminen vei eniten pattereita, kuunteleminenkin niin paljon, että täytyi miettiä, mitä kuunteli ja kannattiko masiinaa lainata kavereille. Rikkaimmat kelailivat huoletta. Minun perheeni tuloluokasta tulevat kuuntelivat kasetin alusta loppuun."

Metsäjätti oli kaikin puolin mielenkiintoinen lukukokemus, vaikka olenkin metsätaloudesta täysin vieraantunut ja äijämeininkiä karttava parikymppinen nuori nainen. Metsäjätti jättää Maaninkavaaran taakseen, mutta ei silti uhkaa Vadelmavenepakolaisen asemaa Nousiaisen parhaana romaanina.

★★★★

0 kommenttia:

Lähetä kommentti