Miika Nousiainen: Maaninkavaara

perjantai 24. helmikuuta 2012

Maaninkavaara, 2009
Otavan Kirjapaino Oy, 2009
351 sivua

En ole koskaan ollut järin innokas penkkiurheilija, mitä nyt MM-tason mäkihyppyä, formulaa ja jääkiekkoa on tullut katsottua jonkinlaisessa kansalaisvelvollisuuden tunteessa. Juoksemisesta tiedän tasan en mitään. Osaan ehkä nippanappa nimetä yhden suomalaisen juoksijan. Maaninkavaara osoittautui kuitenkin Vadelmavenepakolaisesta tutuksi Miika Nousiaiseksi, joka tempaa mukaansa absurdilla sekoituksella komediaa ja tragediaa.

Martti Huttunen on mies, joka vie ensitreffeillä Paavo Nurmen hautajaisiin, kuokkii Lasse Virénin häissä ja askartelee Martti Vainiolle onnittelukortin autonsa rekisteriotteesta. Martin maailmassa Lasse Virén on vapahtaja ja ihminen kohtalo viimeisellä tuomiolla määräytyy kiertämättömien ratakierrosten perusteella. Suomi on valitettavasti mädäntymistilassa. Kiitos teknisten vempainten ja mukavuuden tavoittelun, nuorilla on jalat enää merkityksettöminä ruumiin jatkeina.

Martti murtuu Jarkko-poikansa, juoksijalupauksen, kadotessa paluumatkalla nuorten PM-maastoista. Jarkon Heidi-sisko päättää auttaa isäänsä surutyössä lupautumalla tämän valmennettavaksi. Martille juoksu on kaikki kaikessa ja sen kylmän totuuden joutuu pian Heidikin kohtaamaan.

"Teidän harrastus, meidän elämäntapa. Niin minä sanoin. Jarkko pyyhki oksennusta suupielistä ja hymyili. Nalkuttajat marssivat matkoihinsa. Sen kun Heidi tietäisi. Sen, että me ei aloiteta harrastusta vaan elämäntapa. --"

Heidin elämä isänsä valmennuksessa on pian yhtä juoksemista, fyysistä tai vähintään henkistä. Ruokavalio koostuu pastasta ja oliiviöljystä. Koulumatkat kuljetaan juosten isän ja äidin ajaessa vieressä Ladalla. Isä valvoo koululla talonmiehen kopissaan, että tyttö sitoutuu harjoitteluun, mikä tarkoittaa muun muassa lyijypainoin varustettuun liiviin pukeutumista.

Harjoitteluohjelma alkaa saada absurdeja piirteitä, kun Heidi löytää itsensä isän kanssa omenavarkaista. Hulluudet eivät suinkaan jää siihen. Heidi alkaa ymmärtää harjoittelun mielettömyyden, mutta tyttö ei voi kuitenkaan pettää isäänsä - eikä varsinkaan Jarkkoa.

"Muista Heidi, että kaikkensa antava ei ole koskaan yksin. Laiska saatetaan unohtaa, mutta tuolla asenteella sinut muistetaan aina. Oksennus on merkki tehdystä työstä. Olet hienossa seurassa. Lasse oksensi harjoituksissa monet kerrat, Hannes Kolehmainen oksensi Amerikassa kisoissa, lepäsi pari tuntia ja juoksi entistä kauniimmin. Heidi sinä olet kaunis! Kauniimpi kuin koskaan."

Martille juoksu on aivan äärimmilleen viety fetissi, mutta Maaninkavaara on myös kertomus vanhemman ja nuoremman sukupolven kohtaamisesta. Martti edustaa menneille vuosikymmenille jämähtänyt vanhemman ikäpolven edustaja, Heidi tätä päivää elävä nuoren sukupolven kasvatti. Vastaavanlaisia sukupolvien törmäyksiä tapahtuu päivittäin kodeissa ja katukuvassa, tosin ei ehkä yhtä jyrkällä kontrastilla.

Jo Vadelmavenepakolaista lukiessani ihailin Nousiaisen tekemän taustatyön määrää. Maaninkavaarassa tosiaan vilisee juoksijoita, juoksutapahtumia ja juoksutermistöä. Termistön oikeellisuudesta en mene itse sanomaan, mutta ainakin muutamien lukemieni arvostelujen perusteella termejä käytetään onnistuneesti.

Suurista kehuista huolimatta, Maaninkavaara ei aivan yltänyt odotusteni ja Nousiaisen esikoisromaanin tasolle. Osasyy voi tosin olla urheiluaihe, joka ei kosketa kovinkaan läheltä. Toisaalta juoksutermistöstä huolimatta Maaninkavaaran lukeminen ei missään vaiheessa pitkästyttänyt.

★★★

0 kommenttia:

Lähetä kommentti